Tauko tässä postailussa on johtunu siitä, etten oo avannutkaan konetta moneen päivään. Tai no joo, eilen lainasin siskon läppäriä mutta koulujuttuihin
kerranki, ja tällä hetkellä näyttää hyvältä valmistumisen suhteen. Jee! Kelitki on suosinu sen verran että oon yrittäny ottaa vähän väriä tuolla pihalla ja mun kamerakin on huidellu ties keiden kamujen autoissa ku oon sen aina jättäny johonki. Nuohan on ilmasia?
Uutta matskuu mulla ei siis käytännössä oo, mutta syy miks palasin postaamisen pariin on tää haastehomma, eli kolmosena
perheenjäsen:
Kelasin tätä kohtaa ihan hulluna ja aloitinki monta hyvää tekstii viime viikolla. Mun perhe on kauheen monimuotoinen ja muuttuva kompleksi, enkä oo koskaan aikaisemmin kauheena miettiny sitä. Nyt oon tullu siihen tulokseen, etten oo kovin perhekeskeinen tyyppi eikä meillä oo kotona kauheesti mitään perhejuttuja, yhteisillä päivällisilläki on televisio päällä. Niin, keittiössä. Jouluaterialla laitetaan se aina Tiinan eli mun siskon kanssa kiinni ja se pysyy kiinni vaan jos piilotetaan kaukosäädin. Ei olla kauheesti koskaan harrastettu yhdessä, kierrelty Suomea asuntovaunulla/-autolla tosin, mutta silloin mulla ja Tinellä on ollu aika lailla omat jutut ja porukoilla omat. Isän perhe on sit vähän enemmän sellanen tavallinen, että hengaillaan yhdessä silloin tällöin. Kemissä asuu siis mun isä, äitipuoli ja pikkuveli.
Jostain perheenjäsenestä tässä meiningissä tulee kuitenkin kertoa ja päätin ottaa kohteekseni
äidin. Löysin meistä aika kivan kuvan viime tammikuiselta Helsingin reissulta ja siitä se ajatus sitte vähän niinkuin lähti etenemään.
Näytetään äidin kanssa monin tavoin aika samalta, siks toi kuva oli mun mielestä niin hieno. Ollaan tietyllä tavalla myös samanlaisia tyyppejä, kumpaankin on aika hankala tutustua, sillä molempien mielestä ihmisille hymyily on joskus haastavaa. Kumpikaan ei myöskään ole mitenkään kauhean herkkää ihmistyyppiä. Ollaan siitä huolimatta oltu aika monesti törmäyskurssilla, mun murrosikä ei ollu helppoa kenellekään ja äitiinhän sitä ängstiä tuli tietenki purettua aika paljon. Mun kotoa pois muuton jälkeen meidän välit on kuitenki parantunu, vaikkei ne ikinä oo kovin huonot ollukaan. Tai no meidän suhde on muuttunut vähän tasavertaisemmaksi ja onnistutaan silloin tällöin juttelemaan joistain asioista kuin kaksi aikuista, mikä on aika mahtavaa.
Kiitti äiti ku olit mulle tukena silloin kun erosin ja jouduin muuttamaan taas. Kiitti ku kestit niitä mun ovien paiskomisia silloin muutama vuosi sitten etkä suutu vieläkään lopullisesti vaikka lyön sulle joskus luurin korvaan. Ja kiitos kun et antanut silloin aikoinaan ottaa lävistyksiä kasvoihin, varsinkaan sitä kulmakorua. Ois se aika hirvee nyt.
