Mun taloyhtiö on tosiaan melko täynnä skandinaaveja (lähinnä suomalaisia) eli pihakin pysyy hyvin hoidettuna ja siistinä. Mulla on kerrostalojen yli kantava merinäköala, sillä asun kasikerroksessa (käytännössä ysi, koska eka kerros on numeroa nolla). Illalla näkyy Kale iltavalaistuksessa eli ei voi valittaa ;-)
Näytetään tekstit, joissa on tunniste matkalla. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste matkalla. Näytä kaikki tekstit
30.9.2013
THE ASUNTO
Mua pelotti hulluna etukäteen että millainen mun kämppä täällä Turkissa on - mun pomo oli siis vuokrannut mulle etukäteen jonkun asunnon, tiesin vaan että se on suomalaiselta vuokrattu (+1), ja sijainti on Cikcillissä (mahdollinen -1). Cikcillissä asuu lähinnä paikallisia, tottakai monella skandinaavilla ja muilla ulkomaalaisilla on täällä myös loma-asunto sillä alueella on melko edullista. Keskustaan tulee varmaan vähän vajaa kolme kilometriä, merelle mulla on ehkä kilometri. Yllätyin kuitenkin positiivisesti, asunto vaikutti ihan kivalta heti ensinäkemältä! Tosi sotkuista siellä oli, tuhkaa lattioilla ja lattiat pesty ehkä kuukausi aiemmin. Sängyssä oli jonkun vieraan ihmisen lakanat ja kaapeissa pyykkiä, kaikenlaista pyyhkeistä lakanoihin ja vaatteisiin. Pari päivää vietin siellä paskan keskellä ja sitten soitin tutulle turkkilaiselle, että auttaa mua hommaamaan sinne siivoojan. Asunto siivottiin kolmen paikallisen naisen voimin ja nyt siellä voi viettää aikaakin, mun ei tarvi ennen duunia aina karata keskustaan tai alakerran altaalle (vaikka siinä viihdynkin), vaan voin ottaa aurinkoa vaikka omalla partsilla.
Mun taloyhtiö on tosiaan melko täynnä skandinaaveja (lähinnä suomalaisia) eli pihakin pysyy hyvin hoidettuna ja siistinä. Mulla on kerrostalojen yli kantava merinäköala, sillä asun kasikerroksessa (käytännössä ysi, koska eka kerros on numeroa nolla). Illalla näkyy Kale iltavalaistuksessa eli ei voi valittaa ;-)
Mun taloyhtiö on tosiaan melko täynnä skandinaaveja (lähinnä suomalaisia) eli pihakin pysyy hyvin hoidettuna ja siistinä. Mulla on kerrostalojen yli kantava merinäköala, sillä asun kasikerroksessa (käytännössä ysi, koska eka kerros on numeroa nolla). Illalla näkyy Kale iltavalaistuksessa eli ei voi valittaa ;-)
29.9.2013
EKAT MOIKAT ALANYASTA
Merhaba!
Hyvä fiilis nyt, väsyttää vaan jo valmiiks kun tietää että kiire ilta tulossa. Meillä esiintyy tänään Saija Varjus!
Otin mun asunnostaki jo kuvat, yritän huomenna päästä julkaseen tänne :) Äiti tulee ens viikolla Alanyaan eli on ainaki seuraa ja tekemistä..
Laters!
Terveisiä hyiseen Suomeen, mua ei palele. Pääsin ensimmäistä kertaa tietokoneella vasta nyt vaikka tulin Alanyaan viikko sitten (aika kulunut nähtävästi hurjan nopeeta..). Mun asunnossa ei oo nettiä enkä varmaan sinne sellaista edes hanki kun ilmainen wi-fi löytyy tästä kotitalon alakerrasta. Oon tosiaan tehnyt joka päivä täällä ollessani töitä, vapaapäiviä halutessa ei nähtävästi riitä jos kysyy kerran vaan pitää kysyä useasti. Kuuluu kulttuuriin eli ei stressiä!
Mun työnkuvaan on kuulunut ihan kaikenlaista vaikka tarjoilijaksi alunperin tänne tulin. Oon ollut tarjoilina, baarimikkona ja kokin apulaisena ravintolassa. Nahkatakkiliikkeessä oon ollut kauppaamassa nahkatakkeja, käyttänyt asiakasta pankkiautomaatilla, ollut mukana matkatoimiston infotilaisuudessa veneretkellä sekä hakenut kahvia korttelin päästä. Sinänsä samaan aikaan mahtavaa ja ärsyttävää kun täällä lähtee töihin ei ikinä tiedä mitä joutuu päivän aikana tekemään :D
Hyvä fiilis nyt, väsyttää vaan jo valmiiks kun tietää että kiire ilta tulossa. Meillä esiintyy tänään Saija Varjus!
Otin mun asunnostaki jo kuvat, yritän huomenna päästä julkaseen tänne :) Äiti tulee ens viikolla Alanyaan eli on ainaki seuraa ja tekemistä..
Laters!
16.4.2013
OH TURKEY - WE MEET AGAIN
Merhaba,
Tällä viikolla ohjelmassa on Rukan SPRING BREAK! Lähdetään pikkusiskon kanssa jo keskiviikkona ja ollaan sunnuntaihin eli yhtä reissuamista tää huhtikuu. Tekemättömiä töitäki oon yrittänyt tässä väsätä eli lähinnä ennakkotehtäviä ammattikorkeakouluihin. Spring Breakin jälkeen pitäis jaksaa lukioon liittyvät rästit hoitaa, ois siisti saada se mustavalkonen lakki kesäkuussa päähän.
/EDIT
Löysin taxfreesta tommosia söpöliinejä...
viime viikon kelluin Instagrammia lukuunottamatta sosiaalisen median ulkopuolella ja täytyy sanoa että oli melko mahtavaa! Vietin viikon tosiaan tutussa ja turvallisessa Turkissa, passin leimoja laskiessa reissu samaan kohteeseen oli kuudes reilun kolmen vuoden sisään. Mun ja Lotan lomamatka tosin poikkesi kummankin aiemmista - yövyttiin hotellissa ja reissu oli kummallekin ensimmäinen täysin itsenäinen! Ja kaikki meni - uskomatonta kyllä - hyvin. Tavarat, rahat ja passit säilyivät tallessa ja ehjinä ja kumpikin sai matkalta sitä, mitä lähti hakemaankin eli irtiottoa tästä Oulusta.
Matka oli poikkeuksellinen myös siinä mielessä että kameran jätin paria kertaa lukuunottamatta hotellille. Meidän viikkoon mahtui yksi ainut sadepäivä ja kaikki fotot mitkä tätä tekstiä seuraa on juuri siltä päivältä ja omasta mielestä näissä on tuosta mustavalkoisuudesta johtuen kiva melkankolinen fiilis.
Lotasta saa muuten mahtavia kuvia!
Tällä viikolla ohjelmassa on Rukan SPRING BREAK! Lähdetään pikkusiskon kanssa jo keskiviikkona ja ollaan sunnuntaihin eli yhtä reissuamista tää huhtikuu. Tekemättömiä töitäki oon yrittänyt tässä väsätä eli lähinnä ennakkotehtäviä ammattikorkeakouluihin. Spring Breakin jälkeen pitäis jaksaa lukioon liittyvät rästit hoitaa, ois siisti saada se mustavalkonen lakki kesäkuussa päähän.
/EDIT
Löysin taxfreesta tommosia söpöliinejä...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)