27.12.2012

CURRENT LOCATION: ALANYA

Okei, bloggaaminen iPadilla on ihan saatanan hankalaa, se joka väittää muuta valehtelee. Oon siis tällä hetkellä viettämässä joulua Alanyassa eli hiljaiselo jatkuu blogin puolella vielä jonkun aikaa koska mun suunnittelemat postaukset ei selvästikään onnistu! Instaa päivitän kyllä follaajien kyllästymiseen asti eli tsekkailkaa tuota sivupalkkia tai omia puhelimianne; @sannaeveliina.

Sain kuitenkin Katariinalta tämmösen 8 kohdan haasteen, jonka toteutan nyt vähän puolihuolimattomasti eli en haasta ketään mukaan koska en onnistu linkittämään tähän kenenkään blogia :--D anyway, ideana kertoa 8 täysin randomia faktaa itsestä, here it goes:

1. Muutin viime viikolla Oulun keskustasta Tuiraan ja on ollut tosi jännittävää. Nukun patjalla hirveän tavarakaaoksen keskellä ja kuuntelen rappukäytävästä kantautuvia rukouskutsuja (?). Jääkaapissa minulla on ruohosipulituorejuustoa, pahaa emmentalia ja Leijona.

2. Ei, minulla ei ole ajokorttia. Ei vieläkään. Kyllä, olen ollut autokoulussa yli vuoden. Ei kiirettä.

3. Oon kuuleman mukaan tosi negatiivinen ihminen. Mulla on silti yleensä tosi hyvä fiilis! Maailma vaan hukkuu paskaan, minkäs teet.

4. Kärsin aina baari-illan jälkeen jäätävästä krapulasta, ihan sama oikeastaan juonko 4 vai 14.

5. Mun lempparileffa on The Godfather. Nimenomaan se ensimmäinen, jossa Marlon Brando on Don Vito Corleone. Ne elokuvat on tosin kaikki ihan loistavia.

6. Mulla on hirvee inspiraatiokato ton koulunkäynnin suhteen, yritän kyllä parhaani mukaan saada valkolakin päähän ens keväänä. En oikein tiedä mistä toi motivaationpuute johtuu, varmaan siitä että mun lukionjälkeiset suunnitelmat on todella auki - Lahti, Turku ja Helsinki houkuttelee kovasti ja sitte toisaalta Tukholmakin tuntuu kutsuvan mua puoleensa :--D what should i do?

7. Oon addiktoitunut mun puhelimeen! Ostin reilu pari kuukautta sitten Samsung Galaxy Ace II:sen enkä käsitä mitä oon tehnyt ennen WhatsAppia, Instagrammia tai mukana kulkevaa Facebookkia.

8. Oon juonut useamman lasillisen viiniä tätä kirjoittaessa ja nyt lähden nukkumaan. Öitä!


4 kommenttia:

  1. Ihan pyllystä ko sinne lähit ku ei keretty näkkeen palijo yhtää :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pyllystä juu, mitäs pyllyilit Etelä-Suomessa niin kauan!

      Poista
  2. Mulla meni autokouluun kaks ja puol vuotta. Kortti tosin tuli ongelmitta, mutta oma laiskuus oli hidaste. Turkulaisena on hyvä huudella täällä, mutta; Turku on loistava paikka opiskella ja asua. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla etten oo ainut jonka autokoulu ei suju parissa kuukaudessa :-D ja oon tykänny turusta älyttömästi mitä oon siellä käyny, siks se vetääki puoleensa..

      Poista